Jenni poikelus perhe

Jenni Poikelus – Wikipedia

Jenni Poikelus (s. 6. tammikuuta 1988 Tampere) on suomalainen radiotoimittaja, televisioesiintyjä ja käsikirjoittaja. Hän on työskennellyt Ylen …

Jenni Poikelus kertoo ensimmäisestä ihastuksestaan – Iltalehti

26.6.2022 — Jenni Poikelus kertoo podcastissa tarinan teini-iästään – kirjoitti ihastuksensa nimen otsaan ja matkusti maakuntien läpi pussailemaan.

Jenni Poikelus kiusaantuu toistuvasta tilanteesta kuulijoiden …

30.12.2022 — Jenni Poikelus kiusaantuu toistuvasta tilanteesta kuulijoiden seurassa – ”Olen tosi huono small talkissa”. Jenni Poikelus kertoo, mikä muiden …

Jenni Poikelus täytti 34 vuotta – outo syntymäpäivä hämmentää

Jenni Poikelus täytti 34 vuotta – outo syntymäpäivä hämmentää: “En tiiä ite enää” | Seiska

8.1.2022 — Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa ihastuttanut radiojuontaja Jenni Poikelus täytti 34 vuotta tällä viikolla.

Jenni Poikelus on himokotijumppari – tällainen on hänen …

Jenni Poikelus on himokotijumppari – tällainen on hänen treeniviikkonsa – Hyvä fiilis – Ilta-Sanomat

4.2.2023 — Hauskuuttajana tunnettu juontaja Jenni Poikelus on siviilissä ujo tarkkailija, joka itkee helposti sekä ilosta että surusta.

Korona teki entisestä liikunnanvieroksujasta himokotijumpparin.

Jenni Poikelus vastaa 16 tiukkaan kysymykseen

Oletko koskaan rakastunut työkaveriisi? Jenni Poikelus vastaa 16:een Me Naisten lukijoiden kysymykseen – Ihmiset & suhteet – Ilta-Sanomat

7.1.2022 — Jenni Poikelus. on 33-vuotias koomikko ja Yleisradion YleX-kanavan radiotoimittaja, joka kilpaili syksyllä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa.

Hauskuuttajana tunnettu juontaja Jenni Poikelus on siviilissä ujo tarkkailija, joka itkee helposti sekä ilosta että surusta.

Jenni Poikelus ei ota paineita ulkonäöstään – Eeva

Jenni Poikelus ei ota paineita ulkonäöstään | Kauneus ja Terveys

14.11.2021 — Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta sunnuntaina pudonneet radiojuontaja Jenni Poikelus, 33, ja tanssinopettaja Sami Helenius, 44, …

Koomikko-toimittaja Jenni Poikelus jättää suosiolla ikäkriisit ja ulkonäköpaineet muiden podettaviksi. Tanssikilpailussa hän löysi itsestään uuden puolen.

Jenni Poikelus ja Sami Helenius jälleen yhdessä ravintolassa

Seiska julkaisi salakuvan – Jenni Poikelus ja Sami Helenius jälleen yhdessä ravintolassa – Halloota

13.10.2018 — YleX:n juontaja haaveilee omasta sketsiohjelmasta ja kerää rohkeutta nousta stand up -lavalle. YleX:n toimittaja Jenni Poikelus.

Jenni Poikelus kasvoi luokan pellestä vuoden … – YLE

Jenni Poikelus kasvoi luokan pellestä vuoden mediapersoonaksi: “Ihmiset eivät usko, että olen edelleen ujo”

YleX:n juontaja haaveilee omasta sketsiohjelmasta ja kerää rohkeutta nousta stand up -lavalle.

Keywords: jenni poikelus perhe